Joskus, jossakin kaukana, syntyi pieni lapsi. Hyvin erikoinen, poikkeava, lajiltaan äärimmäisen harvinainen. Puoliverinen, puoliverinen demoni. Äiti furry, isä demoni. Yksi syistä miksi lapsi selvisi elossa tähän maailmaan oli onni, sattuma, kohtalo, miksi ikinä sitä haluaakaan nimittää mutta yhtäkaikki, niin tapahtui kuten tulen tässä kertomaan lyhyesti.

Nuori, kauneudestaan kuuluisa nainen kulki luonossa, nauttien vihreydestä ja luontoäidistä täydessä loistossaan. Universumin ivaa, kauneus koituisi tämän naisen kohtaloksi. Kuuluisuus ei ole aina hyvästä, eräs nimetön demoni kuuli huhuja planeetan kauneimmasta olennosta eikä pystynyt vastustamaan himojaan kauaa ennenkuin päätti etsiä käsiinsä tämän kaunokaisen. Juuri sinä kesäisenä päivänä, nainen ja demoni kohtasivat. Mies ei voinut hillitä himojaan, raiskaten naisen, saattaen tämän siunattuun tilaan tarkoittamattaan. Ennenkuin nimetön ehti surmata uhrinsa, paikalle saapui demoninmetsästäjä joka oli seurannut demonia pitkään. Näin, kuin jostakin satukirjasta olevan viimetipan pelastumisen ansiosta nainen pelastui, mutta kantaen nimettömän lasta. Kului yhdeksän kuukautta, yhdeksän kuukautta kaunein olento vietti erakkona, salaten paholaisesta peräisin olevan lapsensa maailmalta. Hetki koitti viimeinkin, mutta normaalin syntymisen sijaan, lapsi söi tiensä ulos äidistään surmaten tämän verisesti.

Olento näytti olevan jokin jolle ei ollut nimeä. Naama näytti hevoselle, mutta turpa oli liian lyhyt. Hampaat eivät kuuluneet kasvissyöjälle, korvat olivat pitkät ja tupsupäiset, kuin ilveksellä. Pienokainen ryömi verisenä synnyttäjänsä asunnossa, lopulta poistuen sieltä lopullisesti. Normaali lapsi olisi kuollut, mutta tämä, puoliverinen demoni, tulisi elämään vielä pitkään tässä maailmassa. Syöden kaiken lihan jonka käsiinsä sai, selviten luonnottoman pitkiä aikoja ilman ruokaa. Lähikylissä kulki kauhutarinoita sekasikiöstä joka söi kaiken minkä kiinni sai, että se kulki viattoman lapsen muodossa houkutellen uhrejaan saaliikseen. Kukaan ei uskaltautunut enään metsiin peläten tätä hirviötä.

Aika kului, ja olento kasvoi koossa, voimassa, älykkyydessä. Demonin piirteet olivat vallassa, mutta äidin perintö alkoi näkyä selvemmin. Metsä ei enää riittänyt puoliveriselle joka siirtyi kaupunkeihin. Urbaani legenda muodostui pian täälläkin, ja kujat alkoivat hiljentyä niillä liikkuvan hirviön vuoksi. Paha ei voi elää ikuisesti ilman että hyvä yrittää tukahduttaa sitä. Tämän säännön seurauksena lapsi, nyttemmin nuorukainen, sai demoninmetsästäjät peräänsä.

Vielä heidän kaltaisiinsa verrattuna heikkona hän oli pakotettu pakenemaan, jättämään koko manner. Demonia ei hyväksyttäisi yhteisöön, puoliveristä ei demonien joukkoon. Jättäen maailman taakseen, ajautuen lopulta saarelle, saarelle jolla mikään ei ollut mahdotonta. Magiaa, hirviöitä, olentoja joita ei olisi pitänyt olla olemassakaan. Sinne puoliverinen kulki, asettuen sinne asumaan ja olemaan. Se oli virhe, täällä erikoisuuksia osattiin hallita ja vastustaa paremmin. Hänet paljastettiin, joku sai tietää että hän ei ollut furry, mutta ei täysin demonikaan.

Metsästäjät palkattiin vangitsemaan hänet kokeita varten. Riimukahleilla sidottuna nuorukaista kidutettiin, analysoitiin, kaikkea mitä tiedemiehet kuvittelivat tarvitsevansa tietää hänestä. Haluttiin tietää pystytäänkö puoliverisiä luomaan keinotekoisesti ja onko mahdollista parittaa demoni ihmiselle tai furrylle puoliveristen luomiseen. Molemmat epäonnistuivat kauhealla tavalla, ihmeteltiin miten yleensä oli mahdollista että kyseinen yksilö oli voinut syntyä. Lopulta hänelle tehtiin viimeinen koe, jos tämä epäonnistuisi, yksilö tuhottaisiin ammattilaisten demoninmetsästäjien voimin. Koe sisälsi kaksi asiaa. Yksi, koetettiin onko mahdollista alistaa puoliverinen mielenhallintaan. Kaksi, yritys luoda taruolento keinotekoisesti.

Ulkonäön perusteella oli selvää että puoliverisessä oli hevosfurryn verta joten ilmeisin valinta oli yrittää luoda yksisarvinen. Demonin ja ihmisen kestävyydet yhdistettyinä uskottiin että yksilö kestäisi väkivaltaisen ja keinotekoisen muutoksen. Niin, hän kesti. Sarvi oli raudasta tehty, miekankaltainen. Se oli ulkoinen muutos, loput keinotekoisuudet olivat kehon sisällä, vahvistamassa kehoa, antamassa yksisarvisten voimaa, tai ainakin jotakin sellaista jota tutkijat kuvittelivat kuuluvan taruolennolle. Mielenhallintakin onnistui, väliaikaisesti. Aika kului, demonipuoli hänessä kasvoi, voimistui ja alkoi vaatimaan omaa osuttaan sielusta. Palatessaan tehtävältä, mielenhallinta murtui.

Tajuten ja tiedostaen taas ympäristönsä, murhanhimo valtasi mielen. Demonin, furryn ja keinotekoisten yksisarvisen voimiensa avulla puoliverinen tuhosi yksin koko tutkimuskeskuksen kaikkine työntekijöineen. Kauheita vammoja kärsineenä hän laahusti ulos tuupertuen metsän keskelle. Herätessään muisti oli poissa, aikaisemmasta elämästä ei ollut tietoa. Veriset vaatteet ja valtava miekka kädessään, puoliverinen ei tiennyt mitä tehdä, ei tiennyt demoniperinnöstään. Vaeltaen kaupunkiin, mutta ilman menneisyyttä hän ei pystynyt sitoutumaan mihinkään. Aikanaan hän ajautui Yorozuyaksi kaduille. Siellä hänet saattaa nähdä tänäkin päivänä. Mene luokse, tarjoa työtä. Ei hän pure, hän viiltää.

---

Sorry, it´s only in finnish because even with my skills, I can´t translate it.