Desucon Frostbite 2015 Sibeliustalo, Lahti – 13.–15.2.2015
Tämä ei ole minun autoni. Minulla on vain ollut samanlainen. Väriltään toin se oli punainen. Tämä on Nissan Sunnyn ns. piilofarmari versio. Ei ole se tunnetumpi sedan / porrasperä malli N13, vaan vaan mallityypiltään B12. Kuitenkin Multivalve malleja minulla olleet olivat, eli niissä oli kunnon 12 venttiiliä, eikä vain 8. Siitä niminyt Multivalve. Kerrassaan luotettavuuden perikuvia. MItä nyt uusit tietysti kuluvia osia ja jaksat käyttää hitsauksissa. Kone meinisi vaikka yksinään - mitä nyt pellit lahoaa ympäriltä. Muistan yhdenkin myynti-ilmoituksen Nissan Sunnysta: Ajettu 700 000 KM. Tekniikka OK, pellit vaatii pientä laittoa. Siinä teille hieman todistusaineistoa siitä, että Nissan Sunnyt ja jäljempänä Almerat olivat luotettavuuden perikuvia. Oli jopa yhteen aikaan Almeroidenkin yleisin syy miksi jäivät tien päälle: Joko rengas rikko tai polttoaine loppunut. EI siis tekniikan pettämisen vika.
Kerron autoista ja auto kokemuksistani hieman myöhemmin sitten lisempää, kun pääsen lisäilemään lisää autokuvia joissa esiintyy tämä siperian husky ja autoja. Seuratkaahan kuono tarkkana ja korvat pystyssä, kun sellaisiakin kuvia tänne ilmestyy aikanaan.
This is not my car. But in the past I have same mark and type car. This car is crey. All my Nissan cars in the past have been red ones. In my opinion is: Nissan Sunny`s are most reliable cars what I think older type cars. I have so many Nissan cars in the past. Later I wil be tell more my car experiences.
Kuvassa:
Kisaragi
NightWolf-_-
Nissan Sunny The CAR
and little bit Tesshin / Tesshin10000
Puvut on tehnyt: DoggystyleZmB
Kuvan on ottanut: Lutu

Category Fursuiting / Miscellaneous
Species Husky
Size 854 x 1280px
File Size 263.4 kB
Comments